Uutisia ja tiedotteita / Pörssitiedote

 

EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.12.2000 klo 10.00

EVOX RIFALLE SOPIMUKSEN MYÖTÄ UUSIA TUOTTEITA JA ASIAKASRYHMIÄ

Evox Rifa ja Acer-ryhmään kuuluva Darfon Electronics ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Evox Rifa alkaa myydä Darfonin valmistamia keraamisia kondensaattoreita. Näiden tuotteiden käyttäjäkunta kattaa koko elektroniikkateollisuuden: kulutuselektroniikasta telekommunikaatioon, sairaalalaitteista toimistoautomaatioon.

Ensi vaiheessa Darfonin tuotteet tulevat Evox Rifan kautta myyntiin Euroopassa, myöhemmin myös Pohjois-Amerikassa. Evox Rifalle sopimus merkitsee huomattavaa tuotevalikoiman laajentamista, asiakaspalvelun parantamista ja uusia asiakasryhmiä. Laajentunut tuotevalikoima tukee myös Evox Rifan valmistamien kondensaattoreiden myyntiä nykyiselle asiakaskunnalle, muun muassa autoteollisuudelle.

Evox Rifa valitsi taiwanilaisen Darfonin yhteistyökumppanikseen tuotteiden laadun, toimitusnopeuden ja kattavan asiakaspalvelun perusteella. Sopimuksen mukaisesti Evox Rifa saa myyntiin myös maailman pienimmän keraamisen kondensaattorin, jonka Darfon on tuonut markkinoille tänä vuonna. Kyseistä tuotetta voi käyttää muun muassa matkapuhelimissa.

Darfon panostaa voimakkaasti erityisesti juuri Evox Rifan myyntiin tuleviin tuoteryhmiin. Tyydyttääkseen markkinoiden nopean kasvun ja samalla kasvattaakseen markkinaosuuksiaan Darfon nelinkertaistaa kapasiteettinsa näissä tuoteryhmissä tulevan vuoden kuluessa.

Evox Rifa Group Oyj on globaalisti toimiva elektroniikkateollisuuden yhteistyökumppani, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kondensaattoreita useille eri teollisuudenaloille. Tehtaat sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa ja Indonesiassa. Henkilökunnan määrä on runsaat 1300 henkeä. Noin 500 miljoonan markan liikevaihdolla Evox Rifa on Pohjoismaiden suurin ja Euroopan kuudenneksi suurin kondensaattorivalmistaja. Yrityksen markkina-alueita ovat Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Aasia.

EVOX RIFA GROUP OYJ
Harri Launonen
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Evox Rifa Group Oyj, toimitusjohtaja Harri Launonen, puh. 09-5406 5001, myyntijohtaja Olavi Lehtimäki, puh. 09-5406 5004

Jakelu:
Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet


 

© 2003 Evox Rifa